Vuonna 2014 kisan lahjoituskohteeksi valikoitui nuorten liikunnan edistäminen ja syrjäytymisen ehkäisy Icehearts-toiminnan kautta. Heti 2015 kisan jälkeen saimme mukavan kirjeen Ulvilan Icehearts-joukkueilta, joiden toimintaa tukemme mahdollisti.
Tässä kirje kokonaisuudessaan:
”Saimme kunnian ja onnen olla viime vuonna lahjoituksenne kohde. Toimimme siis Satakunnassa ja tarkemmin Ulvilassa. Meillä on täällä kaksi vauhdikasta Icehearts- joukkuetta. Icehearts perustettiin Ulvilaan jo vuonna 2008, eli nyt meillä on menossa vanhempien poikien osalta jo 8. toimintavuosi. Paljon on siis mahtunut näihin vuosiin, suurimmaksi osaksi iloa. Pienempien poikien joukkue perustettiin vuonna 2013, eli he ovat nyt toimineet jo reilun kahden vuoden ajan. Poikia on yhteensä Ulvilan joukkueissa jo yli 40. Molemmilla joukkueilla on lajiksi valikoitunut Salibandy.
Tämä teidän lahjoituksenne tuli meille erittäin tarpeeseen. Maaseudulla kun asumme, niin kyydityksiin kuluu valtavasti resursseja. Turnausmatkat keskittyvät meillä melkein joka kerta Turkuun asti, joten pikkubussivuokriin ja kuskien palkkioihin uppoaa iso osa harrastusbudjetistamme. Nuuksio Classic Trail Marathonin lahjoitusvaroilla saimme kuluvan toimintavuoden aikana katettua turnausmatkoja joiden kokonaiskustannus on pelikaudella n.3500€:a. Käytimme varoja myös sarja- ja lisenssimaksuihin, sekä harjoituskyydityksien kattamiseen.


Lämpimät kiitokset Ulvilasta ja hyvää syksyn odotusta!
Terveisin: Jani Söderling, Kari-Matti Ylinen ja joukko poikia.”

