Koronaepidemian vuoksi asetetut varotoimet rajoittavat järjestettyjen tapahtumien koon alle 500 henkeen vähintään kesäkuun loppuun asti. Myös alle 500 hengen tapahtumat vaativat erityisjärjestelyjä tartuntariskin minimoimiseksi.
Varaudumme Nuuksio Classicin osalta siihen, että rajoitus on edelleen voimassa syyskuun alussa, ja rajaamme osanottajamäärän toistaiseksi 550 henkeen. Näistä reilut 150 on ultramatkalaisia, joiden lähtöaika on neljä tuntia ennen maratonia. Kun tavallisesti pois jää vielä noin 15% ilmoittautuneista, arvioimme tämän varmistavan, että toimitsijat, juoksijoiden saattajat ja Hotelli Nuuksion henkilökunta yhteen laskettuna päivän aikana paikalla ei missään vaiheessa ole yli viittäsataa henkeä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maraton ja Nuuksio70 ultramatka ovat nyt täynnä. Nuorten kisaan on vielä paikkoja jäljellä. Paikkaa vaille jääneillä on kaksi oljenkortta jäljellä:
Peruutuspaikkoja voi tarjota ja kysellä kisan Facebook-palstalla, jossa ylimpänä on aiheesta keskusteluketju. Peruutuksia tulee vielä ennen kisaa useita kymmeniä.
Mikäli koronarajoitukset hellittävät, palaamme alkuperäiseen 700 osanottajan suunnitelmaan ja avaamme ilmoittautumisen uudelleen. Tämä selviää vasta myöhemmin.


