Nuuksio Classicin järjestelyissä tärkeää on osanottajien terveyden ja turvallisuuden varmistaminen mahdollisimman hyvin. Tähän liittyvät myös toimenpiteet koronariskin minimoimiseksi.
Koronaturvallisuuteen liittyvät järjestelyt perustuvat AVI:n 20.8. julkaisemiin määräyksiin ja OKM:n ja THL:n 31.5. päivättyyn ohjeistukseen tapahtumille.
Nuuksio Classicin kilpailukeskus kuuluu Kirkkonummeen, joten sitä koskevat Uudenmaan kuntien tapahtumarajoitukset. Koska huomattava osa osanottajista on kuitenkin neljästä pääkaupunkiseudun kunnasta, joissa on voimassa tiukempia määräyksiä, minimoidaan altistumisriskiä soveltamalla näitä määräyksiä erityisesti lähtöjärjestelyissä.
Kaikkien tapahtumaan saapuvien henkilöiden terveyden ylläpitämiseksi toivomme niin osanottajien kuin toimitsijoiden tutustuvan näihin ohjeisiin huolellisesti ja toimivan tapahtumassa ohjeiden mukaisesti.
Avaa tästä laajemmat ohjeet, joissa on kuvattu mm. toiminta lähdössä ja huoltopisteillä.
1. Nuuksio Classiciin ei saa tulla flunssaoireisena
Jos koet flunssaoireita ennen kisaa tai altistut koronalle alle 10 päivää ennen kisaa, älä tule paikalle. Voit siirtää osallistumisen ensi vuoteen omalla ilmoituksella nuuksioclassic@gmail.com. Negatiivisen koronatestituloksen ja vähintään kahden oireettoman päivän jälkeen osallistuminen on mahdollista.
2. Vältä tarpeettomia lähikontakteja kisapaikalla
Tapahtuma järjestetään ulkotilassa. Kaikki toiminnot toteutetaan niin, että lähikontaktien välttäminen on mahdollista. Vastuu kontaktien välttämisestä on kuitenkin jokaisella osallistujalla itsellään.
Tarkemmat ohjeet lähtöjen toteuttamisesta ja muista käytännön järjestelyistä lähikontaktien rajoittamiseksi löytyvät laajemmasta koronaohjeesta.
3. Huolehdi käsi- ja yskimishygieniasta
Kisakeskuksen alueella ja kisabussissa kaikkien osallistujien, toimitsijoiden ja muun henkilökunnan tulee käyttää kasvomaskia. Maskia ei tarvitse käyttää juoksusuorituksen aikana. Lapsilta ei edellytetä maskin käyttöä. Maalissa toimitsija muistuttaa maskin käytöstä ja tarvittaessa ojentaa osallistujalle kertakäyttömaskin.
Käsihuuhdetta on saatavilla sisätiloissa, ulkoalueella ja reitin varrella huoltopisteissä. Huoltopisteiden toimitsijat käyttävät FFP2-maskia ja käsineitä. Mukeja ja pulloja ei täytetä huoltopisteillä itse, vaan toimitsijat tekevät sen juoksijan pyynnöstä.
Jos aivastat tai yskit, suojaa suu nenäliinalla tai hihalla. Muista laittaa käytetyt nenäliinat ja maskit roskiin, ei luontoon!
4. Siivous
Kilpailukeskuksen sisätiloja ja siirrettäviä WC:itä siivotaan Työterveyslaitoksen siivousohjeiden mukaisesti. Lähtöalueen WC:t siivotaan lähtölohkojen välillä.
5. Jos Nuuksio Classicissa todetaan koronavirustartunta
Jos Nuuksio Classicissa todetaan tartunta, sille altistuneet jäljitetään ja tartuntaketjut selvitetään paikallisen toimintamallin mukaisesti. Altistuneiden tavoittamiseksi käytetään tarvittaessa ilmoittautumistietoihin kuuluvia yhteystietoja.

