
Haluatko valmistautua Nuuksio Classiciin mahdollisimman hyvin? Nuuksio Classicin kestomenestyjä ja Nuuksio70 Trail Ultran reittiennätyksen haltija Juuso Simpanen laatii yrityksensä kautta kolmen kuukauden harjoitusohjelman Nuuksio Classicin maratonille ja ultramatkalle tähtääville juoksijoille. Ohjelma alkaa maanantaina 3.6.
Harjoitusohjelmaan sisältyy yksi Juuson vetämä yhteistreeni 21.7. Malminkartanon mäellä. Yhteistreenissä Juuso kertoo vinkkinsä ylä- ja alamäkitekniikan kehittämiseen.
Ohjelmaan kuuluvat myös elokuussa juostavat Nuuksio Classicin yhteislenkit Solvallasta ja Kattilasta. Yhteislenkkipäivät julkaistaan toukokuun aikana. Muutoin ohjelma perustuu omatoimiseen harjoitteluun Nuuksio Classicia varten optimoidun harjoitussuunnitelman mukaan.
Solvallan yhteislenkin konseptina on pitkä lenkki, ja ultrajuoksijat pääsevät sen aikana tutustumaan ultrareitin ensimmäiseen lisälenkkiin. Tässä on siis hyvä mahdollisuus toteuttaa ohjelman jälkimmäinen pitkä valmistautumislenkki porukassa ja noudattaa vinkkiä 1, eli testata varusteita ja energioita.
Ohjelman hinta on 99€. Voit valita tilauksen yhteydessä, haluatko ohjelman maratonille vai Nuuksio70 ultramatkalle. Hankkimalla pätevän suunnitelman omaan Nuuksio Classic -valmistautumiseesi voit samalla edistää Juuson menestystä loppukesän UTMB:llä, sillä hän rahoittaa kisamatkansa pääosin etävalmennustöiden avulla.
Tilaa ohjelma tästä: https://www.juusosimpanen.fi/juoksuohjelmat
